
MITÄ
ON PRACTICAL -AMMUNTA?
Practical-ammunta
sai alkunsa Yhdysvalloissa 1950-luvulla, kun joukko kokeneita
ampujia ja aseiden kanssa työskenteleviä henkilöitä
totesi taidokkaan aseenkäsittelyn/ammunnan sisältävän
muutakin kuin äärimmilleen viedyn teknisen tarkkuuden.
Tällaisia asioita ovat mm. aseen käsittelyn ja ammunnan
nopeus sekä patruunan voimakkuuden arvostus.
Lisäksi
heidän mielestään oli mielenkiintoista mitellä
sellaisista taidoista ja tekniikoista, joita tarvitaan tilanteissa,
joihin aseiden alkuperäisen käyttötarkoituksen
mukaan voidaan joutua.
Näistä
taustoista syntyi käytännönläheinen, vauhdikas
ja monitaitoisuutta vaativa ampumaurheilulaji: practical-ammunta.
Suomen
ampujainliittoon laji hyväksyttiin vuonna 1991. Laji on
Suomen ampumaurheilulajeista nopeimmin kasvava. Practical-ammuntaa
harrastaa Suomessa sekä miehiä että naisia ikäluokissa
15 - 68 vuotta. Turvallisten ampujien listalla oli vuoden 2002
lopussa yli 1000 harrastajaa ja noin 2000 henkilöä
on läpäissyt turvakurssin.

Practical-ammunnan
säännöt ovat kansainväliset ja voimassaoleva
englanninkielinen versio on aina "viimeinen sana"
sääntöjä tulkittaessa. Kuitenkin, harrastajien
mukavuuden vuoksi säännöistä on olemassa
myös suomennettu versio, joka löytyy osoitteesta http://www.ipscfin.net/IPSC14_2.doc.
Englanninkielinen versio löytyy liiton kotisivuilta osoitteesta
http://www.ipsc.org/pdf/rules14.pdf.
Kivääri -ja haulikkopracticalin säännöt,
jotka ovat myös voimakkaasti muuttumassa lähimmän
vuoden aikana.
Kiväärisäännöt http://www.ipsc.org/pdf/RifleRulesV3.pdf
Haulikkosäännöt http://www.ipsc.org/pdf/ShotgunRulesV3.pdf
Dynaamisen lajin kyseessä ollen, ei tyhjentävien sääntöjen
luominen ole todennäköisesti koskaan mahdollista.
Tästä syystä tuomareilla on suuri merkitys varsinkin
kilpailutoiminnassa sääntöjen tulkitsemisessa.

Suomessa on aloitettu IROA - koulutus. Kansainvälinen tuomariliitto,
IROA (International Range Officers Association), on "parhaista
parhaiden" tuomareiden keskusjärjestö. IROA huolehtii
sääntöjen kehittämisestä, niiden soveltamistulkinnoista,
ohjeistaa jäsenvaltioiden tuomarikoulutuksen järjestämistä
sekä toimittaa tuomarit kaikkiin level IV- ja level V-kilpailuihin.
Level IV tarkoittaa maanosan mestaruuskilpailua, kuten euroopanmestaruus-kilpailut,
level V on sitten World Shoot eli maailmanmestaruuskilpailut.
Näitä kilpailuja pidetään kolmen vuoden
välein. Viimeisin World Shoot pidettiin syyskuussa 2002
Etelä-Afrikassa.
Moni aktiiviampuja onkin jatkanut "kypsemmällä
iällä" uraa lajin parissa siirtymällä
kansainvälisen tuomariliiton toimintaan. Mukaan ei tosin
pääse ilmoittautumalla; ensin tulee pätevöityä
kansallisesti ja riittävän kokemuksen myötä
on mahdollisuus hakea ehdokasjäsenyyttä IROA:an. Toimittuaan
level IV- tai V-kilpailussa kokeneen tuomarin alaisena ja saatuaan
kaksi suosittelijaa, voi IROA johtoryhmän yksimielisellä
päätöksellä hyväksyä ehdokkaan
tuomarijäseneksi.
Lisätietoa kansainvälisestä tuomariliitosta www.ipsc.org,
josta valitse IROA - osuus.
Lisää
tietoa >>