
Range
Masters ry. on vuonna 1998 perustettu practical-ammunnan erikoisseura.
Seura toimii Oulun läänin alueella, pääpaikkana
ollessa Oulu. Toimintaa on myös muualla Oulun läänin
alueella, kuten Raahessa, Puolangalla, Suomussalmella ja Kajaanissa.
Vaikka toiminta-alue on laaja (62 000 neliökilometriä),
on koko läänin yhteen kootut resurssit mahdollisesti
lajin voimakkaan kehittämisen. Seura järjestää
erilaisia practical-ammunnan kilpailuja, joista tunnetuimpia
ovat WW Booty, WW Shotgun Spirit, RG Match ja TNT Match. Jäsenistöllä
on meriittejä SM-, PM-, EM- ja MM- kilpailuista.
Seuran toiminnan selkärankana ovat nykyaikaiset tietoverkot.
Seuran internetsivuilta löytyy toimintaa koskevaa aineistoa,
linkkejä kotimaisiin että ulkomaisiin seuroihin.
Laatua ja osaamista, tervakulttuurin hengessä.

Range
Mastersin tavoite on olla johtava lajia harrastava seura Suomessa.
Seuran harrastajat ovat tunnettuja kilpailun järjestäjiä
sekä osaavia ja hyvätapaisia kilpailijoita. Toiminnassaan
seura painottaa yhteistyötä eri sidosryhmien välillä,
kuten toisten ampumaseurojen, lupaviranomaisten ja reserviläisjärjestöjen
kanssa.
Range Masters on erikoisseura, jossa jäsenten laatu korvaa
määrän. Jäsenmäärä vuoden
2002 lopussa oli noin 130 henkilöä. Tavoitteena on
laadukas ja aktiivinen jäsentoiminta. Siten jäsenmäärä
kasvattaminen ei ole itsetarkoitus, vaan jäsenmäärä
kasvaa luonnollista tietä, uusien aktiiviampujien aloittaessa
uransa.
Range Mastersin toiminta-alueen ollessa laaja, on toimintaa
ohjattu eri alueille (Oulu, Raahe ja Kainuun alue). Aluevastaavia on kolme, joiden vastuulla on tapahtumien
organisointi alueellaan, jäsenten informointi ja yhteydenpito
eri sidosryhmiin.
Monipuolista osaamista laajalla alueella.
Seuran säännöt >>
Jäsenhakemus >>
Jäsenhakemuksen täytettyäsi, postita se joko hakemuksessa esitettyyn osoitteesen tai jollekin seuran
hallituksen jäsenelle. Hakemus käsitellään seuran hallituksen seuraavassa kokouksessa.